Sarkkinen ja Lylynperä joukkueen kuopuksina hakemaan kokemusta

13.02.2012 00:00

Suomen nuorten MM-joukkueesta löytyy tällä kertaa kaksi 18-sarjalaista, kun EYOF-kisoissa mallikkaasti esiintyneet Katri Lylynperä ja Joonas Sarkkinen läpäisivät valintaseulan. Sekä Sastamalassa asuva Lylynperä että Oulunsalolainen Sarkkinen odottavat ensimmäistä nuorten MM-reissuaan innolla.
”Vähän osasin EYOF-hiihtojen jälkeen odottaa valintaa, mutta kyllä se vähän yllätyksenä tuli. Ei tämä kovin hirveästi ohjelmaani muuttanut, PM-katsastuksiin ei nyt tarvinnut mennä”, Sarkkinen sanoo.
Lylynperä sanoo olleensa varautunut mahdolliseen MM-kutsuun, mutta uutinen oli silti pienimuotoinen ”järkytys” juuri EYOF-kisoista kotiutumisen jälkeen.
”Päätin kuitenkin lähteä uudelleen reissuun. Lähden katsomaan, minkälainen hiihtomaa Turkki on”, Lylynperä sanoo.
EYOF-kisoista hänelle jäi neutraali fiilis, koska kisat menivät puoliksi hyvin ja puoliksi huonosti.
”Aika massiivinen tapahtuma se oli”, Lylynperä ihasteli.
Erzurumista Sarkkinen tietää tulevasta ohjelmastaan vain sen, että sprinttiä tuskin tulee hiihtämään. Lylynperä saa paikan päällä tietää, mitä matkoja hänelle osuu.
”Kunhan saan hiihdettyä itsensä rättipoikkiväsyneeksi. Minulla ei ole paineita, minä vaan nautin”, sanoo Sarkkinen tavoitteistaan.